Kokenut johtaja Joonas Inha korostaa yhteen hiileen puhaltamista

Kokenut johtaja Joonas Inha korostaa yhteen hiileen puhaltamista

Useissa johtotehtävissä työskennellyt Joonas Inha aloitti WaveCrestillä virallisesti syksyllä 2021. Rekrytoinnin taustalla oli useita onnistuneita yhteistyöprojekteja, joihin molemmat osapuolet olivat olleet erittäin tyytyväisiä.  Joonas Inha vastaa tapahtumatiimin toiminnasta ja tuloksellisuudesta. Kokeneena johtana Joonakselle ensisijaisen tärkeitä arvoja ovat avoin viestintä, ratkaisukeskeisyys ja ihmisten kohtaaminen yksilöinä.

Koko ikänsä Tampereella asunut Joonas Inha viihtyy keskustassa, mutta haaveilee myös omakoti- tai rivitalosta. Nuorten maajoukkueessa ratamelontaa harrastanut Joonas kertoo kilpaurheilun opettaneen hänelle ennen kaikkea tavoitteellisuutta, suunnitelmallisuutta ja raakaa tekemistä – siis sitä, että tehdään vaikka tuntuisi vähän pahalta ja pidetään siten kiinni suunnitelmasta. Hauskanpitoa ei kuitenkaan saa unohtaa ja niin työstä kuin vapaa-ajasta pitää voida nauttia.  Ratamelonnan lisäksi harrastuksiin kuului nuorempana muun muassa jääkiekkoa, jalkapalloa, pianon soittoa, partiota ja thai nyrkkeilyä. Nykyisin Joonaksen vapaa-aika kuluu retkeillessä ja valokuvatessa.

Moi Joonas! Kertoisitko sun urapolusta eli mitä olet opiskellut, mitä olet tehnyt työksesi ja kuinka sitten päädyit WaveCrestille?

Töitä olen tehnyt ihan nuoresta pitäen, sillä ensimmäinen virallinen kesätyöpaikkani oli 14-vuotiaana sähkökomponenttien testaus- ja kokoamislinjalla. Aiemmin noin 10-vuotiaana olin jo kuitenkin aloittanut myymään ruohonleikkuu- ja haravointipalveluita naapureille ylimääräisen taskurahan toivossa.

Varsinainen ammattipolkuni lähti rakentumaan Tampereen Teknillisellä Yliopistolla, jonne hain lukemaan lääketieteellistä tekniikkaa ja teollisuustaloutta. TTY:llä en kuitenkaan saanut keskittyä minua silloin kiinnostaviin aiheisiin, joten vaihdoin Tampereen Ammattikorkeakoulun Proakatemian tiimiyrittäjyyden yksikköön, josta sitten lopulta valmistuin.

Jo opintojen aikana toimin osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana, koska tiimitaitojen lisäksi halusin oppia yrityksen laillisista vastuista. Opintojen aikana olin myös mukana perustamassa maahantuontiyritystä, jossa vastasin myynnin suunnittelusta ja yrityksen toimintastrategiasta. Myöhemmin samaan aikaan maahantuontityön kanssa toimin kaupallisena tuottajana eräässä isossa esittävän taiteen festivaalituotannossa, joka järjestettiin Tampere-talolla.

Näiden tehtävien jälkeen siirryin Nordic Gourmetille henkilöstö- ja markkinointijohtoon, jonka lisäksi toimin tapahtumissa kenttäjohtajana ja osallistuin yrityksen johtoryhmän toimintaan. Nordic Gourmetilla toimenkuvani oli erittäin laaja ja suuri vastuu kiireisissä tapahtumaprojekteissa opetti minulle valtavasti stressinhallintaa.

Nordic Gourmetilta siirryin tänne tavallaan liukuvasti, sillä toimin alkuun konsulttina muutamassa tapahtumaprojektissa. Jo ennen konsultin tehtävääni olin tehnyt lukuisia pieniä yhteistyöprojekteja wavecrestiläisten kanssa kuluneiden vuosien varrella. Työni konsulttina sujui erinomaisesti ja siinä samalla huomasimme, että molemmilla osapuolilla olisi paljon annettavaa toisillemme, joten aloimme suunnittelemaan pysyvämpää ratkaisua. Nyt syksyllä 2021 aloitin virallisesti täällä virtuaali- ja hybriditapahtumien liiketoimintajohtajana.

Olet edennyt urallasi aika vauhdilla ja päässyt suoraan koulunpenkiltä vastuullisiin työrooleihin. Mikä tässä on taustalla?

Proakatemialla tiimiyrittäjyyden yksiössä tein hyvin laajasti erilaisia projekteja, joiden kautta opin myymään ja tuomaan esille omaa osaamistani niin hyvin, että minun uskottiin olevan pätevä haastavampiinkin tehtäviin. Tämän voisi ehkä kiteyttää siten, että opin hyödyntämään aiempaa osaamista uudessa tekemisessä ja poimimaan aiemmista kokemuksistani juuri ne oikeat asiat, jotka soveltuivat uuteen tehtävään.

Olen esimerkiksi aina sanonut, että myynnissä ja markkinoinnissa on paljon universaaleja lakeja, jotka ymmärtämällä voi tehdä hyvää myyntiä millä alalla tahansa. Sen sijaan armeijan johtamistyyliä ei sellaisenaan voi viedä yritysmaailmaan, mutta on sielläkin asioita, jotka tukevat hyvää johtamiskulttuuria.

Tästähän saisi hyvän motivaatiopuheen vaikka valmistuville abiturienteille! Entä mikä sinua on motivoinut työssäsi?

Voin ihan suoraan sanoa, että nuorempana nautin myynnistä, kaupoista ja rahasta. Ehkä kilpaurheilijataustani takia tavallaan sokaistuin siihen, että työssäkin minun täytyi olla paras, joka myyntityössä tarkoitti tietenkin eniten rahakkaita kauppoja. Melko pian kuitenkin ymmärsin, että raha ei voi pelkästään kuulua siihen arvopohjaan, jolle haluan rakentaa ammatti-identiteettini.

Tässä uraputken varrella ja itsereflektoinnin kautta arvoni ovat sitten kehittyneet ja nykyään sytyn eniten saumattomasta tiimityöskentelystä ja uuden tekemisestä. Tiimityöskentelyssä minulle on äärimmäisen tärkeää, että kaikki tietävät mihin ollaan menossa ja mikä on heidän roolinsa. Uuden tekemisellä tarkoitan puolestaan sitä, että kokeillaan rohkeasti uutta ja pyritään venyttämään rajoja.

Sitten vielä yksi, ehkä vähän kliseinen asia, on pienet kehut onnistuneista projekteista. Sen ei tarvitse olla iso asia eikä kehun välttämättä tarvitse tulla keltään muulta, vaan joskus voi ihan itsekin taputtaa itseään olalle ja todeta onnistuneensa. Tuollaisista pienistä kehuista saan ainakin itse voimaa jaksamaan sitten niitä raskaampia jaksoja.

Olen täysin samaa mieltä! Miten sitten haluaisit vielä kehittää itseäsi työelämässä ja vapaa-ajalla?

Työelämässä yksi iso tavoitteeni on jatkaa sitä henkilökohtaista kehitystäni, jonka avulla olen tänne asti päässyt. Haluan siis kehittyä aina vain paremmaksi johtajaksi, paremmaksi alaiseksi ja paremmaksi tiimikaveriksi. Haluaisin myös olla muovaamassa oman alani toimintaa eli miten tällä jatkuvasti muuttuvalla alalla tehdään töitä, miten tiimit rakentuvat ja miten ihmisten liikkumisen ja vapaa-ajan yhdistäminen työelämään toteutetaan. Näissä minulla riittää vielä opittavaa ja nämä ovat sellaisia asioita, joita haluan edistää ainakin omalla työpaikallani.

Pitkän ajan haaveeni on päästä tekemään isoja kansainvälisiä projekteja ympäri maailmaa, koska haluaisin oppia ymmärtämään työnteon kulttuuria muualla maailmassa ja saada sitä kautta uutta ammatillista näkökulmaa oman kehitykseni tueksi. Projektin luonteella ei olisi minulle niinkään väliä ja se voisi olla vaikka henkilökohtainen luontodokumenttini, jos joku sellaista lähtisi rahoittamaan. Olisihan se nyt siistiä päästä harrastelijavalokuvaajana kuvaamaan eri paikkoja ympäri maailmaa.

No oishan se! Arvoista jo vähän puhuttiinkin, mutta miten tiivistäisit sinulle tärkeimmät arvot työpaikalla?

Avoin viestintä ihan ykkösenä.

Ei etsitä syyllisiä vaan etsitään ratkaisuja.

Ja kolmas, että kohdataan ihmiset yksilöinä.

Sitten vielä ehdottomasti tiimityö ja tiimin arvostus, mutta se liittyykin niihin kaikkiin edellisiin.

Ja ehdottomasti myös sellainen oikeanlainen tavoitteellisuus, että tehdään asioita ja etsitään jatkuvasti uusia mahdollisuuksia, mutta ei niin että myyjien päät ovat heti pölkyllä, jos jollain viikolla kauppaa ei tunnu tulevan.

Noniin ja sitten viimeinen kysymys! Jos pääsisit järjestämään sinunlaisesi pikkujoulubileet, millaiset ne olisivat?

Juhlapaikkana meillä olisi joku todella nätti merihuvila tai iso vuorimaja, koska paikalla on iso merkitys illan fiilikseen.

Ennen juhlapaikalle saapumista meillä olisi jotain kevyttä yhteistä tekemistä, jolla rakennettaisiin oikeanlaista tunnelmaa. Esimerkiksi jotain matalan kynnyksen aktiviteetteja, kuten ilmakiekkoa, keilausta tai minigolfia. Tai sitten mentäisiin Föönin tuulitunneliin leijumaan tai Triplaan sisäsurffaamaan. Ideana tässä olisi kuitenkin se, että päästäisiin vähän irti niistä työpaikan rooleista.

Juhlapaikalle saavuttaessa ohjelmaan kuuluisi ehdottomasti muutama puhe ja hyvän ruuan yhteydessä voisi myös olla jotain pieniä aktivointeja, kuten joku tietovisa. Syömisen jälkeen olisi vielä joku hassunhauska innovointiharjoitus, jossa voitaisiin päästää luovuus valloilleen.

Loppuilta menisi perinteisesti musiikin, saunan ja paljun parissa. Toki siihen sopisi myös vapaaehtoiset aktiviteetit kuten biljardi, dartsi ja karaoke, joita jokainen voisi halutessaan pelata.

Tärkeää näissä pikkujouluissa olisi se, että ihmiset pääsisivät irtautumaan siitä arjesta ja että porukka pysyisi kasassa loppuun saakka. Siksihän nämä bileet oikeesti järjestettäisiin jossain sellaisessa paikassa, josta ihmisten olisi vaikea lähteä pois omia aikojaan.