Sopiiko Pinterest markkinointikanavana yritykselleni?
Reading time 4 min.

Muistatko vielä perinteiset haavekartat ja korkkitaulut? Pinterest on niiden digitaalinen korvike. Se on sosiaalisen median palvelu, jossa digitaalisissa muodoissa olevia julkaisuja julkaistaan mielenkiinnonkohteiden mukaan eri teemaisille tauluille. Ne on mahdollista pitää yksityisinä ideoinnin, suunnittelun ja muistamisen välineinä tai jakaa koko maailman nähtäväksi keräten seuraajia.
Miten Pinterest toimii?
Pinterestin taulut (“boards”) ovat mediakokoelmia eri aiheista, joille voi kiinnittää (“pin it”) teemaan sopivia julkaisuja (“pins”). Julkaisu voi olla esimerkiksi kuva, GIF, video tai vaikkapa artikkeli. Käyttäjän kiinnittäessä toisen käyttäjän lisäämää sisältöä eteenpäin omalle taululleen, julkaisusta käy kuitenkin aina ilmi sen alkuperäinen lisääjä.
Käyttäjällä voi olla lukuisia eri teemaisia tauluja. Taulun teemana voi olla esimerkiksi harrastus, tavoite tai tapahtuma, kuten matka tai juhla. Julkaisuja voi lisätä, lajitella ja järjestellä eri tavoin. Parhaat taulut ovat idearikkaita, inspiroivia ja visuaalisesti houkuttelevia. Julkaise siis taulusi ja anna sen, mikä inspiroi sinua, inspiroida myös muita.
Pinterest markkinointikanavana
Pinterestistä haetaan inspiraatiota erityisesti resepteistä, paikoista, ideoista, teemajuhlista, sisustuksesta ja pukeutumisesta. Pinterest sopii erityisen hyvin siis sellaisten yritysten markkinointikanavaksi, joilla on kuluttajaläheisiä tuotteita tai palveluita.
Viestinnän alan ammattilaisten oppiessa hyödyntämään Pinterestiä markkinointikanavana yhä luovemmin ja tehokkaammin, lisääntyvät Pinterestin menestystarinat myös alustalle epätyypillisten yritysten parissa. Pinterestissä loistavat nykyään muun muassa Bank of America, General Electric, HubSpot ja IBM. Pinterestin hyödyntäminen voi siis nykyisin olla kannattavaa jopa B2B -yrityksessä!
Sisältöä juuri yrityksesi kohderyhmille
Pinterestillä on yli 150 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää globaalisti, jotka etsivät aina uutta suunniteltavaa, tehtävää ja ostettavaa. Pinterestin avulla yrityksesi tarjoaa tuotteistasi kiinnostuneille kuluttajille mahdollisimman monia tilaisuuksia löytää yrityksesi ja sen tarjonnan. Pinterestin käyttäjä voi törmätä yrityksesi sisältöön ainakin viidellä eri tavalla:
- Tutkimalla yrityksesi Pinterest-profiilia
- Selaamalla aihekategoriaa, josta yrityksesi sisältöä löytyy
- Hakemalla sisältöä avainsanoilla, jotka olet merkinnyt johonkin julkaisuusi
- Etusivunsa syötteessä eli “pin feedissä”, jossa näkyy tuoreimmat julkaisut, jotka Pinterest on arvioinut käyttäjän mielenkiinnonkohteiden kannalta relevanteiksi
- Näkemällä yrityksesi uudelleenjaettua sisältöä jonkun toisen käyttäjän taululla.
Anna yrityksestäsi kiinnostuneet käyttäjät löytää mainoksesi
Pinterestissä mainoksia ei pidetä mainoksina silloinkaan, kun ne ovat sitä. Kun ne eivät näytä mainoksilta, ei niihin myöskään suhtauduta kuin mainoksiin. Perinteisen mainonnan “pinterestiläiset” torjuvat täysin.
Kanavan tyylille uskollisesti Pinterestissä tulisi tuottaa sisältöä, joka tarjoaa käyttäjille arvoa. Tällaista ovat esimerkiksi uudelleenjaettavat ratkaisut, ohjeet, inspiraatiot tai visuaalisesti kauniit julkaisut.
Anna ideoita tarjoamistasi tuotteista, tavasta yhdistellä niitä tai vaikka uusista luovista käyttötavoista.
Toteuta arvoa tuovaa sisältömarkkinointia, niin mainoksesi eivät tule vältellyiksi mainosten lailla. Pinterestissä hyvälle sisällölle annetaan sen ansaitsema huomio.
Idearikas ja inspiroiva sisältö kuuluu Pinterestiin, sitä haetaan ja myös arvostetaan. Pinterest kertoo kahdesta biljoonasta kuukausittaisesta haustaan suurimman osan olevan hakuja tuotteille tai palveluille, joita halutaaan hankkia. Käyttäjät tarvitsevat yrityksiä Pinterestiin tarjoamaan niitä. Toteuta siis yrityksesi julkaisut kanavan tyylille uskollisella tavalla, joka on luova, nokkela ja visuaalisesti houkutteleva. Näin saat hankintojaan suunnittelevat käyttäjät hakeutumaan yrityksesi tarjonnan pariin.
Pinterest on sosiaalisen median Google
Pinterestin käyttäjistä 39% valitsevat Pinterestistä hakemisen Google-haun yli. Pinterest tarjoaa hakukoneena visuaalisen ja yksinkertaisen tavan löytää ideoita ja asioita. Haku helpottuu entisestään kehitteillä olevan “Pinterest Lens” -ominaisuuden myötä. Se osaa tunnistaa kuvan tai osan kuvasta, kuten vaikka lampun sisustuskuvasta, ja asettaa hakuehdoksi samankaltaisuuden. Tulevaisuudessa voitkin kuvata kadulla näkemäsi selkärepun kännykälläsi, asettaa kuvatun tuotteen hakuun ja saada hakutuloksissa näkyville sen kaltaiset tuotteet.
Pinterest julkaisuille ominaista on pitkäikäisyys, jota ei ole nähtävissä muualla sosiaalisessa mediassa. Se mikä hukkuisi muissa sosiaalisen median kanavissa tuoreemman sisällön alle, löytyy Pinterestistä ja sen hakutuloksista vielä moninkertaisen ajan. Hyvän sisällön jakaminen jatkuu automaattisesti, sillä se on luonteeltaan ikivihreää. Vinkit hääkakkuun, lasten syntymäpäiviin, eväiden pakkaamiseen tai laukun hankintaan tulevat aina ajankohtaiseksi uudelleen jollekin muulle käyttäjälle. Tästä syystä Pinterest-julkaisu voi nousta suureenkin suosioon, vaikka jopa vasta kuukausien päästä julkaisusta.
Kun Pinterest-julkaisuja käytetään markkinoinnissa, täytyy siis olla erityisen tarkkana ajankohtaista tietoa sisältävien julkaisujen kanssa. Hieno julkaisu aikarajoitteiseen kampanjaan, kuten kilpailuun tai tarjoukseen liittyen, voi jatkaa leviämistään Pinterestissä vielä kuukausien päästäkin siitä, kun se on ollu ajankohtainen. Tähän markkinoijien haasteeseen on luotu ratkaisuksi palvelu: “Rich Pins”. Jokainen Rich Pin -julkaisu tarjoaa arvokasta tietoa jo itsessään. Ne ovat synkronoituja julkaisijan sivustoon niin, että kun tuote loppuu tai sen hinta muuttuu, päivittyy tieto julkaisuun automaattisesti.
Hyödynnä käyttäjäkunta, joka ei vain seuraa, vaan myös toimii
Se, mitä Pinterestistä puuttuu esimerkiksi Facebookiin nähden hakujen tai kirjautumiskertojen määrässä, kompensoituu käyttäjien sitoutuneisuuden tasossa. Kun Pinterestiin kirjaudutaan, ollaan tekemisissä erittäin hyvin kohdennetun sisällön kanssa, johon ollaan myös todella sitoutuneita.
Pinterestissä ei tehdä eniten hakuja, mutta kun haetaan, niin useimmiten haetaan tositarkoituksella itselle toimivia ideoita, tuotteita tai ratkaisuja. Mikäli tehtyjen löydösten toteuttaminen ei ole ajankohtaista haun hetkellä, ratkaisut tallennetaan myöhempää käyttöä varten. Tehdyt löydöt muistetaan ja myös hankitaan, kun se tulee käyttäjälle ajankohtaiseksi. Tämä tekee Pinterestistä täydellisen alustan markkinoinnille. Omaehtoinen ja hyvin palveltu asiakas on tyytyväinen asiakas.
Yrityksesi tarjonnasta kiinnostuneet hakeutuvat sen pariin ja ostavat, kun se on heille ajankohtaista.
Kirjautuessaan ulos Pinterestistä käyttäjät tietävät, mistä löytävät tarvitsemansa tuotteet ja palvelut, ja he myös hakevat ne. Millward Brownin toteuttaman tutkimuksen mukaan noin 83% aktiivisista Pinterestin käyttäjistä sanoivat ostaneensa jotakin: ei välttämättä Pinterestistä, mutta koska olivat saaneet idean ostamiseen Pinterestistä.
Lisää brändiuskollisten asiakkaiden määrää
Peräti 97% Pinterestissä tehdyistä hauista tuotteille ja palveluille eivät kohdistu määrättyyn brändiin. Tämä tarkoittaa yrityksellesi tilaisuutta sitouttaa kuluttajia, jotka käyttävät yrityksesi tarjoamia tuotteita ja palveluita, mutta jotka eivät vielä ole brändiuskollisia.
Tarjoa brändisi hyödykkeet vaihtoehdoksi hankintojaan suunnitteleville kuluttajille. Tuota positiivisia kokemuksia niille, jotka päätyvät tekemään hankintansa yritykseltäsi, ja sitouta käyttäjät brändiuskollisiksi yritystäsi kohtaan.
Sopisiko Pinterest yhdeksi sinun yrityksesi markkinointikanavista? Etkö ole aivan varma? Lataa oppaamme ja hyödynnä sosiaalinen media osana yrityksesi markkinointia!