Monessa mukana ollut Pekka Virmalainen vastaa asiakkuuksista

Monessa mukana ollut Pekka Virmalainen vastaa asiakkuuksista

Jo teininä markkinointialalla työskennellyt Pekka Virmalainen on tehnyt kaikenlaista turva-alalta tapahtumamarkkinointiin. Uransa aikana Pekka on päässyt näkemään, kokemaan ja tekemään monenlaisia tapahtumamarkkinoinnin toteutuksia ja kehittänyt siten itselleen kokonaisvaltaisen ymmärryksen tapahtumamarkkinoinnista ja -tuotannosta. Harvalla Pekka vastaa asiakkuuksista, mutta osallistuu myös mielellään tuotantoon.

Haastattelemani helsinkiläinen Pekka Virmalainen kertoo vapaa-ajallaan viihtyvänsä koiransa Soffin kanssa ja välillä Soffi pääsee myös mukaan toimistolle piristämään kollegoiden työpäivää. Pari vuotta sitten lähdettyään kaverinsa repunkantajaksi frisbeegolfturnaukseen Espanjaan Pekka innostui itsekin lajista niin paljon, että on siitä lähtien heittänyt frisbeekiekkoa 2-6 kertaa viikossa. Miehen harrastuksiin kuuluu lisäksi autoilua ja erilaisten onlinepelien pelaamista kavereiden kanssa. Vuonna 2020 Pekka ajoi itselleen moottoripyöräkortin ja osti ensimmäisen moottoripyöränsä kesällä 2021.

Haastattelin Pekan tätä julkaisua varten kesällä 2021. Haastattelu toteutettiin etänä.

Moi Pekka! Mitä olet tehnyt työksesi ennen Harvalle tuloa?

Jo teininä sain työkokemusta markkinointialalta isäni pyörittämässä mediatoimistossa, joka edusti erilaisia ulkomaalaisia ammattilehtiä. Internetin kasvun myötä lehtien myynti kuitenkin hiipui, jolloin itse lähdin väliaikaisesti turvatarkastajaksi Helsinki-Vantaan lentokentälle. Väliaikainen ratkaisu kuitenkin venähti vähän turhan pitkäksi ja siellä työskennellessäni harkitsin myös jossain vaiheessa turva-alalle kouluttautumista. Siihen en kuitenkaan lopulta lähtenyt, koska etenemismahdollisuudet eivät vastanneet tavoitteitani.

Turvatarkastajan pestistä siirryin hoitamaan kaverini autokaupan verkkokauppaa, jossa parin vuoden aikana etenin eräänlaiseksi asiakaspäälliköksi. Parin vuoden jälkeen vaihdoin autokauppabisneksestä toisen kaverini yritykseen myymään verkkosivuja ja verkkoratkaisuja, joista minulla oli jonkin verran ymmärrystä oman harrastuneisuuteni kautta. Myyntityö sujui hyvin, vaikka olihan siinä omat haasteensa.

Samaan aikaan myyntityön ohessa autoin toisen kaverini tapahtumayritystä Corona-brändin promotapahtumissa. Alkuun tehtäväni oli kuljettaa ihmisiä brändätyllä rekalla, mutta myöhemmin osallistuin myös myyntiin ja tapahtumien rakentamiseen. Coronan promohommat sujuivat hyvin ja minut pyydettiin mukaan myös suuren aasialaisbrändin promoihin. Promojen yhteydessä autoin asiakasta kaikenlaisissa pienissä askareissa ja sain jatkuvasti lisää vastuuta. Noin puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä keikasta yhtiö päätyi vaihtamaan kaikki aiemmat promokiertueet toteuttaneen tapahtumayrityksen ja yllätyksekseni yhteyshenkilömme halusi minut töihin uuteen yritykseen täyspäiväisesti. Pääsimme hyvään sopimukseen, joten vaihdoin myyntityöstäni ja lähdin kohti uusia haasteita.

Paljon on juostu, paljon on opittu – hienoja kokemuksia kaiken kaikkiaan!

Viikko sen jälkeen, kun olin aloittanut työn uudessa yrityksessä, minut rekrytoinut henkilö vaihtoi työpaikkaa. Hetken siinä kauhistelin oman työpaikkani puolesta, mutta minut koettiin edelleen tarpeelliseksi ja pääsinkin vetämään aasialsibrändin tiimiä seuraavan parin vuoden ajaksi. Työhön liittyi paljon vastuuta ja äärimmäisen tiukkoja aikatauluja, mutta pääsin myös siinä ohessa kiertämään ympäri Suomea.

Samaan aikaan kun johdin tiimiä, tein myös monenlaisia festarikeikkoja, joihin sisältyi tapahtumarakentamista, myyntityötä ja promoa. Näistä hommista ehkä mieleenpainuvin kokemus on ollut Rammsteinin keikalta, jossa tehtäväni oli jakaa ilmaista olutta ja meidän kojusta oli varmasti koko alueen paras näköyhteys suoraan lavalle.

Kolmisen vuotta sitten minuun otettiin yhteyttä täältä Harvalta ja tiedusteltiin kiinnostustani lähteä vetämään erästä isoa asiakkuutta. Minulle tarjottu työ vastasi kaikin puolin etenemistavoitteitani ja pääsimme hyvään sopimukseen, joten täällä olen viihtynyt siitä saakka.

Millaista työtä teet sitten nykyään Harvalla?

Nykyään vastaan parista kumppaniasiakkaasta ja olen itselleni tuttuun tapaan hyvin syvällä kaikissa niihin liittyvissä projekteissa. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka vastaan koko asiakkuudesta, niin teen myös paljon siihen liittyvää käytännön työtä, jonka joku muu saattaisi delegoida eteenpäin.

Asiakasvastuun lisäksi kartoitan jatkuvasti uusia potentiaalisia asiakkaita, osallistun tarjousten työstöön ja sparraan muita omien vahvuuksieni pohjalta. Lisäksi pyrin kehittämään Harvan sisäisiä järjestelmiä ja toimin meidän Helsingin toimiston IT-tukena.

Entä mistä olet pitänyt eniten työssäsi?

Olen pitänyt erityisesti siitä, että olen päässyt näkemään, kokemaan ja tekemään hyvin paljon erilaisia toteutuksia. Työn kautta olen myös päässyt tutustumaan minulle täysin uusiin asioihin ja oppinut siten uutta. 

Millaisia tavoitteita sinulla on työssä ja vapaa-ajalla?

Vapaa-ajalla tavoitteenani olisi lähteä uudestaan kilpailemaan jo aiemmin mainittuun Espanjan frisbeegolf-turnaukseen. Viime kerralla osallistuessani turnaukseen tavoitteeni oli säästyä jumbosijalta, mutta nyt voisin jo tavoitella sijoitusta puolesta välistä 80 kilpailijan osallistujalistaa.

Työn puolesta tavoittelen uusia hienoa asiakkuuksia sekä mahdollisia kansainvälisiä projekteja. Sen lisäksi seuraan tiiviisti Harvan kehitystä kohti tavoiteltua päämäärää ja pyrin tekemään kaikkeni sen saavuttamiseksi. 

Mitkä ovat sellaisia asioita, joita sinä arvostat työpaikalla?

Johdonmukaisuus sekä selkeä ja läpinäkyvä viestintä, koska niillä pääsee jo hyvin pitkälle. 

Viimeinen kysymys! Jos pääsisit järjestämään juuri sinunlaisesi pikkujoulubileet, millaiset ne olisivat?

No jotain lunta siihen pitäisi saada ehdottomasti mukaan. 

Bileet voitaisiin järjestää esimerkiksi rantasaunalla, isolla mökillä tai omassa rajatussa tilassa Helsingin keskustassa. Paikka pitäisi olla sellainen, että siellä voisi olla loppuun asti tai sieltä voisi helposti jatkaa iltaa jossain muualla.

Lumikelkkailu voisi olla mainio ohjelmanumero, mutta siinä on toki haasteensa.

Siis siisti paikka, rento meininki, hyvää ruokaa ja hyvää juomaa.