Näin yhdistät somen ja promootion

Näin yhdistät somen ja promootion

Promootiot ovat arkipäivää brändeille ja toisaalta myös sosiaalisessa mediassa kampanjointi on vakiinnuttanut paikkansa yritysten markkinoinnissa. Moni mieltää nämä markkinointikeinot kuitenkin edelleen täysin erillisinä toimenpiteinä eikä tule ajatelleeksi, että yhdistämällä somen promootioon brändi saa merkittävää lisänäkyvyyttä. Kummassakin tapauksessa on viime kädessä kyse kohtaamisista ja kokemuksesta, ja nämä kohtaamiset yhdistämällä kuluttajan elämyksestä tulee entistä kattavampi.

Kuinka sitten yhdistät somen ja promootion? Tämä vaatii toki hieman nokkeluutta ja tietoa olemassaolevista vaihtoehdoista. Tällä viikolla kokosimmekin muutamia vinkkejä, joilla saat kasvokkain kohtaamisen yhdistettyä kokemukseen sosiaalisessa mediassa.

Kerro promootiosta somessa

Aloitetaan yksinkertaisimmasta.

Promootio järjestetään tietenkin jo lähtökohtaisesti siellä, missä tavoitellun kohderyhmän kohtaaminen on todennäköisintä. Voi kuitenkin olla, että arjen hyvinkin pienten valintojen myötä moni promootiosta kiinnostunut ei juuri sillä hetkellä satu paikalle. Jos brändi kuitenkin tiedottaa promootiostaan somessa ja kohdistaa viestin haluttuna aikana hyperlokaalisti promootion lähistöllä olevalle kohderyhmälle, on todennäköistä, että promootioon ohjautuu enemmän promootiosta kiinnostuneita kuluttajia kuin ilman somea. Lisätyötä kertyi yhden somemainoksen verran.

Otetaan esimerkki.

Kosmetiikkavalmistaja haluaa esitellä uutuustuotteitaan K-Citymarketissa, jossa konsulentti on paikalla tiettyinä päivinä kertomassa tuotteista. Maija ajatteli tekevänsä viikoittaiset ruokaostokset lauantaina, mutta hän näki somessa mainoksen promootiosta, ja päättikin tehdä ruokaostoksensa jo perjantaina töiden jälkeen ja hyödyntää promootiossa olevan kampanjaedun. 

Some ja promootio yhdistettin Oralin Hymykiertueella

Aktivoi kuluttajat tuottamaan ja jakamaan sisältöä

Sen sijaan, että tyydyt yksipuolisesti pelkkien omien tuotteidesi tai palvelusi esittelyyn ja myymiseen promootiossa, osallista kuluttajat mukaan. Ihmiset rakastavat huomiota ja omien kokemustensa jakamista lähipiirilleen, ja mikä sen parempi väline tähän kuin sosiaalinen media.

Suunnittele siis promootiosi niin, että ne sisältävät jonkinlaisen toiminnallisuuden tai aktivoinnin, jolla et pelkästään koukuta ohikulkijaa jäämään promootiopisteellesi, vaan kannustat hänet myös jakamaan promootiokokemuksen omissa somekanavissaan. Brändisi ja promootiosi näkyvyys kertaantui että heilahti! 

Nykyteknologia mahdollistaa useita eri tapoja, joilla aktivoinnin voi toteuttaa. Tästä esimerkkinä jo pitkään brändien käytössä olleet hashtag-kuvavirrat, jolla voidaan nostaa tietyllä kampanjasidonnaisella hashtagillä jaetut kuvat brändin someen, kampanjasivulle tai tapahtuman digiscreenille. Palkinnon arpominen kuvan ottaneiden ja/tai sen jakaneiden kesken lisää houkuttelevuutta. Tästä onnistuneena casena Oralin Hymykiertue, jossa etsittiin Suomen hymyilevintä kaupunkia promootiopisteellä otettujen hymykuvien myötä. 

Promootioiden someaktivoinneissa voidaan leikitellä myös muun muassa green screeneillä tai erilaisilla selfie-pisteillä.

Jaa kokemus niillekin, jotka eivät pääse paikalle

Siinä missä aikaisemmin tapahtumia taltioitiin ja näytettiin viikkojen päästä televisiossa, tarjoavat sosiaalisen median kanavat ja nykyteknologia loputtoman määrän mahdollisuuksia jakaa kokemuksia niillekin, jotka eivät pääse sillä hetkellä paikan päälle - reaaliajassa. 

Livestriimaus on yleistynyt huimasti viime vuosina, joskin esimerkiksi Periscopen ja YouTuben kaltaisten livestiimauspalveluiden käyttö on tuntunut menevän aalloissa. 

Tällä hetkellä varmana valintana toimivat Facebookin live-tila, Instagram Stories ja Snapchat, joskin etenkin jälkimmäisessä saattaa olla haasteena seuraajakunnan uupuminen. Reaaliaikainen live-kuvan jakaminen on tätä päivää, ja muista sisältöä jakaessasi, että sisältö saa ja sen tulisi sopia kyseisen kanavan luonteeseen. Älä siis suotta jännitä, vaan käytä kokeile rohkeasti ja käytä esimerkiksi Instagram Storiesin mahdollistamat tehosteet!

Vinkki:

Kokemuksen jakaminen voi joskus tapahtua brändin huomaamattakin, sillä etenkin nuoriso on aktiivista tuottamaan ja jakamaan sisältöä omatoimisesti omista tekemisistään, 24/7. Esimerkiksi Snapchat Mapsin myötä onkin mielenkiintoista seurata kartalta, onko joku snäpännyt juuri sinun promootiostasi! Muun muassa HP Kesäkiertueen OMEN-pyörä on vilahdellut useampaankin otteeseen Snapchat Mapsin kuumana alueena näkyneessä Kampissa.

Fiilistele somessa promootion jälkeen

Promootiossa tuotetun sisällön hyödyt eivät näy pelkästään tapahtuman aikana, vaan se palvelee brändiä myös promootion jälkeen. Palataan jälleen siihen faktaan, että ihmiset rakastavat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä, että saavat jakaa kokemuksia.

Promootiokokemuksen jakamista kannattaa siis jatkaa brändin sosiaalisessa mediassa myös promootion jälkeen.

"Iso kiitos kaikille paikalla olleille! Päivän aikana kerättiin reseptivinkkejä aina chilin ystävistä karppaajan unelmiin. Katso kuvakooste maistatuspäivän ilmeistä ja paljasta oma lempireseptisi, mikäli et päässyt paikan päälle."

Saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta näinkin pienellä päivityksellä ja toimenpiteellä luodaan yhteenkuuluvuutta, ja promootiossa vierailleet kuluttajat saavat toisen kontaktipisteen brändin kanssa, ja brändiin yhdistynyt fiilis ja tunneside kasvaa.

Vinkki:

Somessa tehoaa tutkitustu humoristinen sisältö, joten hyödynnä ja tuota sisältöä erityisesti maskottipromootioista. Uskaltaisin väittää, että somefeediisi tupsahtava jättimäinen hammasmaskotti, joka nousee kauppakeskuksen rullaportaita ylös ihmismassan seassa aiheuttaa ainakin jonkinlaisen tunnereaktion sinussa ja pysäyttää peukalosi liikkeen hetkeksi.  

Yhdistä some seuraavaan promootioosi

Tekeminen sosiaalisessa mediassa on välitöntä ja kampanjoita voidaan käynnistää hyvinkin nopeasti. Promootioiden järjetäminen sen sijaan vaatii jo hieman enemmän suunnittelua ja aikaa.

Mikäli kaipaat ideoita sinun tuotteellesi tai palvelullesi sopivan promootion ja somen yhdistävän kokonaisuuden suunnitteluun ja toteutukseen, sovithan 30 minuutin etätapaamiseen kanssamme, niin jatketaan asian työstämistä yhdessä.

Kuinka tehokkaasti hyödynnät sosiaalista mediaa?  Sosiaalinen media osana yrityksen strategista markkinointia Lataa maksuton opas