Näin markkinoit rekrytointikampanjasi

Näin markkinoit rekrytointikampanjasi

Työnantaja-työnhakijamarkkinat ovat kiepsahtaneet ympäri joo muutama vuosi sitten. Siinä missä työnantajataho määräsi aikaisemmin kaapin paikan työnhaussa ja työnhakijat pelasivat työnantajan pelisääntöjen mukaan, ovat työmarkkinoiden ohjakset enemmän työnhakijoiden käsissä. Kilpailu oman alan osaajista kiihtyy ja sitä myötä myös rekrytointi on murroksessa.

Employer Branding on tämän päivän trendisana. Työnantajamielikuvan ja tehtäväkohtaisen rekrytointikampanjan onnistunut markkinointi, eivät ole koskaan aikasemmin olleet yhtä merkittävässä asemassa. Harvalla on monipuolisen tiimin myötä vahva kokemus Employer Branding -markkinointikampanjoiden suunnittellusta ja toteutuksesta, emmekä me pelkää jakaa kanssanne avaimia onnistuneeseen työnantajamarkkinointiin!

1. Kohderyhmän määrittely

Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta rekrytoinnin tehtävä on etsiä tehtävään ja kulttuuriin parhaiten sopiva henkilö/henkilöt. Kuten yleensäkin markkinoinnissa, myös Employer Branding -kampanjan suunnittelussa, kannattaa aina lähteä liikkeelle kohderyhmän ja persoonien määrittelystä.

Mikäli et tiedä kenelle markkinoit, et voi myöskään määritellä miten ja mistä heidät tavoitat tai onnistua kampanjassa.

2. Erotu - konseptisuunnittelun tärkeys

Kilpailu työnantajamielikuvamarkkinoilla käy todella kuumana ja yritykset lanseeraavat yhä päräyttävämpiä rekrytointikampanjoita ja toinen toistaan upeampia konsepteja. Mikäli sinäkin haluat onnistua rekrytoinnissa, panosta suunnitteluun ja konseptin hiomiseen. Mieti ja päätä millä ydinviestillä vetoat etsimääsi kohderyhmään ja kohderyhmän persooniin? Mitkä ovat yrityksesi arvot ja se työnantajamielikuva, jonka haluat hakijalle välittää? Selvitä miten yrityksesi ja yrityskulttuurisi eroaa edukseen työnantajamarkkinoilla.

Konseptisuunnittelun merkitys.jpg

3. Moderni tarinankerronta

Kun ydinviesti on selvä, on aika pukea se tarinaksi. Digitaalisessa sisältötulvassa eläviin ihmisiin vaikuttaminen edellyttää modernia ja taitavaa tarinankerrontaa. Moderni tarinankerronta puolestaan tarkoittaa kuvia ja videoita. Haetko kilpailuvietillistä tulosten rikkojaa myyntitiimiisi? Kerro se stadionilla kuvatun videon avulla, jossa pika-aitoja juokseva urheilija tekee uuden ennätyksensä. Etsitkö tiiminvetäjää tai johtajaa talouspalvelukeskukseesi? Hyödynnä visuaalista kampanjaa, jonka kuvasisältöjen keulahahmona on miehistöään johtava kapteeni.

4. Kokoa sisältöä kampanjasivulle

Älä tyydy perinteiseen työpaikkailmoitukseen. Tarjoa työnhakijalle enemmän ja kokoa rekrytointikampanjan kaikki sisältö yhdelle landing pagelle. Hyvä kampanjasivu sisältää mm. seuraavat elementit: 

  • Rekrytointikampanjan ydinviesti kiteytettynä ja tuotuna selkeästi esille
  • Lyhyt ja ytimekäs kuvaus siitä, minkälaista ihmistä, työntekijää etsitään
  • Asiapainotteinen tai leikkimielinen tehtävä jonka avulla hakija voi testata onko yritys ja rooli häntä varten.
  • Tarina, jonka ympärille rekrytointi kietoutuu ja joka vetoaa hakijan tunteisiin. Tästä hyviä esimerkkejä ovat videot, kuvat ja nykyisten työntekijöiden uratarinat ja haastattelut.
  • Miksi juuri sinun yrityksesi? Nyt on tilaisuutesi nostaa arvosi ja työkulttuurisi esiin.
  • Linkki rekrytointi-ilmoitukseen, tai muut selkeät ohjeet yhteydenottoon. 

5. Testaa ja optimoi löytääksesi toimivin kanavamix

Hienoa! Nyt sinulla on määriteltynä kohderyhmä, ydinviestiäsi kiteyttävä konsepti sekä kampanjasivu, joka kokoaa koko paketin yhteen. Päätä seuraavaksi miten levität kampanjasi. Kohderyhmäsi määrittely vaikuttaa suoraan siihen, mitkä kanavat valitset. Missä kohderyhmäsi majailee, mitä he harrastavat? Jokaisella kanavalla on omat erityispiirteensä, mutta aina ei ole helppoa tehdä oikeaa päätöstä heti ensi-istumalta. Panostanko LinkedIniin vai lähdenkö hyödyntämään Facebookia ja Instagramia? Tähän on olemassa ratkaisu: testaa ja optimoi. Testaa kohderyhmiesi reaktioita ja hakemusmääriä viikkotasolla, ja optimoi kampanjasi viikoittain oikeaan dataan perustuen.

5. Yhdistä mielikuvamarkkinointi ja taktinen mainonta

Olivatpa kanavavalintasi mitkä tahansa, sisällytä kampanjaasi sekä tarinallista mielikuvamarkkinointia että taktista mainontaa. Tarinallisella mielikuvamarkkinoinnilla tuodaan esiin työntanajamielikuvaa ja herätetään kohderyhmän mielenkiintoa modernin tarinankerronnan avulla. Näillä markkinointitoimenpiteillä ohjataan kohderyhmä kampanjasivulle, joka tarjoaa lisätietoa rekrytoinnista ja kampanjasta. Tämän rinnalla tulisi kuitenkin aina tehdä myös puhdasta taktista, kanavariippumatonta mainontaa, jolla ohjataan suoraan rekrytointi-ilmoitukseen. Mainoksessa tulisi olla myös selkeä call-to-action eli CTA - Hae!

6. Hyödynnä verkostot

Samanhenkiset ihmiset vetävät samanhenkisiä ihmisiä puoleensa. Kampanjan onnistumisen kannalta on tärkeää suunnitteluvaiheessa kartoittaa myös kampanjaan sopivat foorumit ja verkostot, joissa kohderyhmäsi viettävät aikaa. Sosiaalisen jakamisen merkitystä ei voi myöskään korostaa liikaa. Muista kannustaa omat verkostosi, työntekijät ja kollegat jakamaan kampanjaa omissa verkostoissaan ja sosiaalisen median kanavissaan. Tällä varmistetaan rekrytointinkampanjan orgaaninen näkyvyys maksullisen ohella.

Haluatko lukea lisää rekrytointimarkkinoinnista, katsoa asiantuntijavideon tai varata ajan maksuttomaan konsultaatioon? Klikkaa tästä!