Lisi Lavonen nauttii yhä päivittäistavarakaupan teatterista
Reading time 2 min.

Myynninedistämistyöt mielletään usein nuorten hommiksi, mutta totuus ei ole ollenkaan niin mustavalkoinen. Harva Marketingin kronologisesti ansioitunein työntekijä on 77 vuoden ikään ehtinyt Lisi Lavonen, joka on työskennellyt jo Harvan edeltäjällä Tessalla vuodesta 2005 lähtien.
Lavonen tekee Harvalle useiden brändien menekinedistämistä eli käytännössä hyllytyksiä Raision Bauhausissa. Lisäksi virallisesti jo eläkkeellä oleva Lavonen tekee monenlaisia promootio- ja konsulenttipäiviä.
Päivittäiskauppa muuttuu mutta oikealla asenteella pärjää
Alunperin Lavonen opiskeli räätäliksi ja hän työskentelikin pitkään tekstiilialalla, mutta kun alalla alkoi mennä huonosti, löytyi uusi työ Supermarket Reimarista. Lavonen ehti työskennellä 22 vuotta päivittäistavarakaupan vakituisena työntekijänä ennen siirtymistä keikkahommiin. Hän hoiti tekstiili-, talous- ja leluosastoja ja kävi kaikki K-instituutin koulutukset lukuunottamatta kauppiaskoulutusta.
Lavonen on kokenut päivittäiskaupan isoimman muutoksen tulleen pitkistä aukioloajoista. Ennen aamu- ja keskipäivistä löytyi selkeät kävijäpiikit, ja esimerkiksi perjantait olivat päiviä, jolloin tavara liikkui niin myymälään kuin sieltä ulos poikkeuksellisella tahdilla. Nyt asiakasvirrat ovat tasaantuneet ja kaikkea odotetaan olevan tarjolla koko ajan. Lavoselle tuttuun leipäkonsulentin työhön vaikuttavat merkittävästi myös itsepalvelupisteet. Konsulenttityö on muuttunut, ja muutokset ovat vähentäneet myös konsulentteja kaupoissa. Esittelyt keskittyvät uutuuksiin.
Kun osaa asennoitua oikein, ihmisten kanssa on mukavaa. Konsulentilta vaaditaan paljon. Pitää olla aidosti oma itsensä ja myös aidosti innostunut esittelemästään tuotteesta. Ja pitää ymmärtää ihmisiä, koska monenlaista kommenttia tulee. Kuten työelämässä missä vain, Lavonen neuvoo alalle haluavia nuoria.
Työnteko ja teatteri pitävät liikkeessä
Erilaiset hommat maistuvat Lavoselle, joka kertoo aina tykänneensä tehdä töitä. Hän viihtyy ihmisten parissa, mutta pitää erityisesti hyllyttämisestä, jossa saa hieman lepuuttaa ajatuksiaan.
Kun on hyvässä kunnossa, on mukava tehdä töitä, ja olen kiitollinen siitä, että saan niitä tehdä. Kun on yksin, niin on hyvin aikaa tehdä töitä, Lavonen toteaa.
Lavonen kertoo saavansa hyllytyshommissa riittävästi hyötyliikuntaa, mutta laakereillaan hän ei lepää vapaa-ajallaankaan. Hän tapaa paljon ystäviään, Turussa hevosia kasvattavaa poikaansa ja liikkuu junilla ja busseilla välillä ihan huvikseen Tampereelle tai Helsinkiin kahville. Syksyisin Lavonen on perinteisesti ajanut Pohjois-Norjaan Nuorgamiin, mutta vuosi sitten auto vaihtui yöjunaan ja bussiin. Tänä syksynä Norjanreissu jäi väliin, mutta muita menoja on riittänyt.
Lavonen käy säännöllisesti teatterissa ja konserteissa niin kotiseuduillaan Turussa kuin Tampereella ja Helsingissäkin. Hän arvostaa erityisesti hyviä näyttelijöitä ja mainitsee viime aikojen suosikkeinaan Seela Sellan tähdittämän Yhtä Matkaa -näytelmän Kansallisteatterissa ja Martti Suosalon monologiesityksen Parasta Elämässä. Myös Asko Sarkolan roolityö muistisairaana Svenska Teaternin Pappan-näytelmässä teki vaikutuksen. Seuraavaksi Lavonen menee katsomaan Asko Sarkolaa ja Esko Roinetta Turun Kaupunginteatterin Pukija-näytelmässä sekä Tampereen Teatterin Poikabändi-musikaalia. Teatteria hän soisi tehtävän päivittäistavarakaupastakin:
Mä aina sanoin jo silloin kun olin liike-elämässä, että tämä homma on teatteria, tivolia ja sirkustakin. Monesti olen ajatellut, että kaupasta voisi tehdä hauskaa teatteria, kun joku seuraisi mitä päivän mittaan tapahtuu, Lavonen nauraa.