Rajoitusten jälkeen koittaa hybriditapahtumien aika
Reading time 4 min.

Olemme eläneet kolme kuukautta kokoontumisrajoitusten kanssa, mutta nyt elämä alkaa voittaa tapahtumien puolellakin. Elokuun alusta lähtien on sallittu yli 500 henkilön tilaisuudet sisä- ja ulkotiloissa, edellyttäen turvallisuuden varmistamista erityisjärjestelyin esimerkiksi rajaamalla asiakasmääriä. On mahdotonta sanoa, normalisoituuko tapahtuma-arki jo syksyllä vai vasta myöhemmin. Varmaa on kuitenkin, että verkosta on tullut erottamaton osa tapahtumia. Tässä kirjoituksessa pohdimme hieman, miltä tapahtumamarkkinoinnin lähitulevaisuus näyttää.
Oli ilahduttavaa huomata, että Harvan asiakkaat eivät jääneet tuleen makaamaan, kun maailma kevättalvella sulkeutui. Toiminta ja ratkaisut mukautuivat suhteellisen ketterästi vallitsevaan pakkoon. Nostakaamme omaa häntäämme tämän verran: Harvan vahva digiosaaminen pelasti meidät, kun kasvokkain kohtaamiset loppuivat kuin seinään. Kaikkien kilpailijoidemme ja heidän asiakkaidensa kohdalla tilanne ei ollut yhtä hyvä, ja voimmekin vain todeta: Olemme kiitollisia vanhoille ja uusille asiakkaillemme, että saamme olla vielä täällä teitä palvelemassa.
Verkkotapahtumien kysyntä tulee kasvamaan
Vaikka kasvokkain kohtaamiset vähitellen elpyvätkin, entiseen volyymiin ei palata vielä pitkään aikaan, jos koskaan. Pandemian väistyttyäkin moni yritys tulee pitkään olemaan tiukalla säästökuurilla, eikä lennähtelyä tapahtumiin ja tapaamisiin ympäri maailman tai edes Suomen tulla välttämättä näkemään entisessä laajuudessa. Myös ympäristöseikat alkavat toivottavasti viimeinkin oikeasti painaa yritysten vaakakupeissa. Toisaalta on huomattu, että tässäkin asiassa pakko oli paras muusa. Moni asia, jota ennen ei voinut missään tapauksessa hoitaa etänä, saatiin onnistumaan osallistujien nauttiessa työmatkattomuudesta.
Uskomme ja luotamme siihen, että ihmiset kaipaavat kasvokkain tapahtuvien kohtaamisten vuorovaikutusta ja tapahtumien tarjoamia kokonaisvaltaisia elämyksiä, ja niiden myötä tapahtuma-ala tulee elpymään. Maailman muuttumista yhä digitaalisemmaksi ei kuitenkaan käy kiistäminen. Verkkokohtaamisten kysyntä tulee tasaantumaan kevään huippupiikistä, mutta jatkanee pitkään tasaista kasvua. Online-seminaarit, webinaarit ja virtuaaliset tapahtumat ovat liian suuri helpotus kiireiseen arkeemme, että luopuisimme niistä kokonaan.
Vaikka verkkokaupan kasvua Suomessa koronakevään aikana on vähätelty "pieneksi hypähdykseksi", on kuitenkin moni tehnyt verkko-ostoksia pakon edessä ja saanutkin huomata nettiostamisen helppouden esimerkiksi ruoan ja elektroniikan osalta. Tällainen kuluttaja tuskin luopuu elämää leppoistavasta verkko-ostamisesta jatkossakaan kokonaan. Asiakkaiden mukana verkkoon siirtyivät myös promoottorit, ja osa Harvan promoottoreista onkin tänä keväänä työllistynyt virtuaalisten promootioiden parissa. Hyvä promoottori löytyy sieltä, mistä asiakaskin - vaikka sitten kotisohvalta.
Analoginen ja digitaalinen yhdistyvät hybridiksi
Kuten sanottua, ihmisten välinen kohtaaminen ja vuorovaikutus tulee pysymään perustarpeena - kanavasta riippumatta. Teimme Harva-brändiä luodessamme strategisen valinnan, että nostamme digitaalisen markkinoinnin tekemisen ja kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset yhtä tärkeään rooliin. Arvatkaa, kuinka monesti olemme tänä keväänä tätä valintaa kiitelleet!
Tapahtumien osalta maailma muuttui lähes yhdessä yössä. Kärjistettynä: helmikuuhun asti kukaan ei oikein halunnut kuullakaan virtuaalisista tapahtumista, maaliskuusta alkaen taas pannassa ovat olleet livetapahtumat. On yhtä lailla ennusteemme kuin pitkäaikainen haaveemme, että lähitulevaisuudessa markkinan valtaavat hybriditapahtumat. Hybriditapahtumaan voi osallistua paikan päällä tai etänä saaden kummassakin tapauksessa kaipaamansa tiedon tai elämyksen. Myös verkostoituminen onnistuu tulevaisuuden hybriditapahtumassa riippumatta siitä, onko mahdollisuutta - tai edes halua - saapua tapahtumapaikalle. Tapahtuman teema välittyy kummassakin tapauksessa halutunlaisena ja osallistujakokemus on kaikille kokonaisvaltainen, sitouttaen osallistujat. Hybriditapahtuma on mahdollista järjestää vaikka heti siten, että livenä paikan päällä kohtaa pienempi porukka ja etänä verkon yli tapahtumaan osallistuu isompi massa.
Voimme olla ylpeitä siitä, että meillä on kotimainen benchmark: Nordic Business Forum on jo pitkään tarjonnut vaikuttavan seminaarinsa myös livestreamina ja mahdollistanut verkostoitumisen myös etäosallistujilleen - tosin niin, että paikan päällä olleet ovat voineet tavata vain keskenään ja etäosallistujat keskenään. Tulemme seuraamaan mielenkiinnolla heidän toimintaansa, sillä uskomme NBF:n haluavan pysyä kehityksen kärjessä.
Livetapahtumiin palataan rajoitetusti
Kolmessa kuukaudessa suomalaisetkin ehtivät ainakin jossain määrin tottua sosiaaliseen eristäytymiseen. Ihmisten luonne-, elämäntilanne- ja terveyserot vaikuttavat merkittävästi siihen, miten rajoitusten poistamiseen suhtaudutaan. On täysin ymmärrettävää, että perusterve nuori aikuinen on valmis palaamaan entiseen elämään vaikka heti, mutta riskiryhmäläistä hirvittää entistäkin enemmän, kun yhteiskunta ympärillä avautuu. Päättäjät taiteilevat terveyden ja talouden nuoralla ja yrittävät ottaa selkoa asiantuntijoiden ristiriitaisista arvioista. Ei käy kateeksi!
Harva Marketingilla osataan monenlaista, mutta epidemian kulun ennustaminen ei niihin kuulu, se kun on sangen haastavaa virologeillekin. Voimme vain seurata tilannetta ja tarjota asiakkaillemme parhaita mahdollisia vaihtoehtoja kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen. Kuten kaikki tapahtumamarkkinointia muuttuneessa maailmassa uudestaan aloittelevat, mekin joudumme entisten muuttujien lisäksi huomioimaan tapahtumasuunnitelmissa myös virusturvallisuuden.
Suomella on onneksi yksi aivan erityinen valttikortti pandemian selättämiseksi: suomalaiset. Yleinen vitsi on kuulunut, että kun suomalaista kehottaa pitämään kahden metrin turvavälin, se miettii, pitääkö nyt siis astua tavallista lähemmäs. Turvavälit eivät ole meille ongelma, vaikka niistä onkin syytä muistuttaa. Keskustelupalstojen kannanotot ja yksittäiset ylilyönnit kannattaa jättää omaan arvoonsa, sillä tyypillinen suomalainen välittää suuresti läheistensä hyvinvoinnista ja noudattaa annettuja ohjeita.
Kasvomaskeja ei Suomen kaupunkien katukuvassa juuri näe, mutta suomalaiset ovat sangen kuuliaisia, ja pukevat sellaisen kyllä pyydettäessä. Maskin käyttö on ehtona muun muassa joissain yksityisissä lääkärikeskuksissa asioidessa sekä Finnairin lennoilla. Maskipakko tuskin muodostuisi kynnyskysymykseksi, jos se olisi ehtona lempitapahtumaan osallistumisessa.
Kannattaa ehdottomasti miettiä, miten vielä toistaiseksi harvinaisia livetapahtumia pystyisi hyödyntämään verkossa. Mökkien vuokrakysynnästä päätellen suurin osa suomalaisista lienee jo asennoitunut, että tähän kesään eivät tapahtumat kuulu. Rajoitusten mukainen pienen porukan livetapahtuma kannattaakin tuoda laiturinnokassa puhelintaan selailevan suomalaisen ulottuville.
Rohkeus palkitaan suurella huomioarvolla
Jotkut globaalit suuryritykset ovat tehneet linjauksen, etteivät osallistu missään maassa tapahtumiin ennen kesää 2021. Tiukka linjaus saattaa olla monille tapahtuma-alan toimijoille kohtalokas, mutta suuryritysten kantaakin on ymmärrettävä. Monissa suurissa organisaatioissa ei ketterä reagoiminen kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin kertakaikkisesti ole mahdollista, sillä päätökset markkinointitoimenpiteistä saatetaan joutua tekemään jopa vuotta aiemmin jo pitkien budjetinhakuprosessien takia. Toiminnan globaalin luonteen takia ei sääntöjen lokalisointikaan aina onnistu. Jos tapahtumiin ei voi osallistua São Paulossa, saattaa olla yksinkertaisempaa kieltää se myös Salossa kuin käydä läpi paikallisia ohjeistuksia 10 000 kaupungin osalta.
Iloksemme moni asiakkaamme on jo tehnyt päätöksiä tapahtumamarkkinoinnin aloittamisesta. Verso Foodin herkulliset tuotteet voi kohdata kesällä aivan kasvokkain, Nivea toivotti promoottorit tervetulleiksi takaisin tavarataloihin ja Rönnvikin viinitila Laitikkalassa tarjoilee ihanan keitaan kotimaan matkailijoille. Suhteellinen huomioarvo on nyt taattu niille, jotka eivät käperry siilipuolustukseen vaan tekevät rohkeasti mutta vastuullisesti omaa juttuaan. Jos kaipaat ideoita uudessa normaalissa toimivaan markkinointiin, jutellaan lisää!