En halua palata aikaan ennen koronaa

Nostalgia on myrkkyä. Se kultaa muistot ja saa meidät kaipaamaan jotain, mikä ei koskaan ole ollutkaan totta. Maailma ja talous ovat tällä hetkellä enemmän tai vähemmän sekaisin, ja kaipaus asioiden palaamista normaaliksi on ymmärrettävää. Toivon kuitenkin, että maailma ei palaisi takaisin entisille raiteilleen, vaan oppisimme näiden kuukausien aikana jotain ja kasvaisimme ihmisinä, yhteisöinä ja yhteiskuntina.

Ympäristö

Meiltä on jo vuosia vaadittu ilmastotekoja, mutta monin paikoin puheet ovat olleet suurempia kuin teot. Pienet teot ovat helppoja, kuten säästää sähköä, mutta jo lentämisen vähentäminen on osoittautunut haastavaksi. Poliittisista päätöksistä puhumattakaan. 

Nyt kun käsissämme on helpommin ymmärrettävä ja konkreettisesti lähelle tuleva kriisi, ovat poliitikot hereillä ja yksilöt tekevät solidaarisia päätöksiä oman mukavuutensa kustannuksella. Olemme tehneet lyhyessä ajassa massiivisia toimia selvitäksemme kriisistä. Lentokoneet pysyvät maassa ja eduskunta lähes yksimielisesti säätää lainsäädännön vastaamaan kriisiin. Kuinka tämä sama tahto saadaan siirrettyä toiminnaksi, kun uhrina ei olekaan ihmiskunta, vaan kokonaiset ekosysteemit?

Työelämän jousto

Kuten jo aiemmin kirjoitin, tähän asti osassa yrityksissä etätyö on ollut harvojen herkkua ja täysin päättömästi valvottua. Nyt yritysten on pakko taipua ja mitä olemme saaneet huomata? Ihmiset ja työyhteisöt taipuvat, työt hoituvat, asiakkaat ovat täysin fine etäpalavereiden kanssa ja olemme hetkessä luoneet täysin uudenlaista työkulttuuria omine meemeineen (1, 2) ja etälounaineen.

Pölyn laskeutuessa, olemmeko valmiita palaamaan takaisin konttoreille ”valvovan silmän alle”? Olemmeko liian tottuneita verkkareihin, 15 sekunnin työmatkaan ja kodin rauhaan – tai kotikaranteenissa olevien perheenjäsenten juoksemiseen jaloissa? Eivät kaikki työt tule siirtymään etätyöksi, sillä allekirjoittanutkin kaipaa työn sosiaalista elementtiä ja pelkää mökkihöperyyttä, mutta ehkäpä työyhteisöt ovat tulevaisuudessa joustavampia. Ja ainakin voit miettiä, selviäisikö yritys kolme kuukautta ilman läsnäoloasi, kun on mahdollista ottaa vanhempainvapaata.

Naiset vallan kahvassa

Saimme maailmanlaajuista huomiota, kun Marinin hallitus aloitti työnsä joulukuun alkupuolella. Maan kärkipositioissa onkin viisi naista, joista neljä on iältään minua nuorempia. Reaktiot olivat kuitenkin kahtiajakautuneita, kun nurkkakuntaiset tahot kyseenalaistivat ministerien osaamisen ja pilkkakirveet lensivät kohti “sukkahousuhallitusta”.

Itse vakuutuin Sanna Marinin jämäkistä otteista jo viraalihitiksi nousseen Tampereen ratikkakeskustelun yhteydessä. Nyt olemme saaneet seurata, kuinka hallitus ja eduskunta ovat yhdistäneet voimansa lakipaketin taakse, haasteeseen on tartuttu oikealla hetkellä eikä viestinnässäkään ole nähty pahoja harha-askelia. Olisiko esimerkiksi sanelupolitiikkaa suosiva Sipilän hallitus selvinnyt tilanteesta yhtä kuivin jaloin? Toivottavasti osaamme arvostaa miten asiaa on edistetty ja pystymme antamaan tulevaisuudessa arvoa erilaisilla ominaisuuksilla varustetuille päättäjille.

Suomalaisen sisun renessanssi

Paineessa syntyy timantteja. Heippalapuissa ei enää valiteta naapurin metelöinnistä tai väärin täytetystä pesutuvan varauslistasta, vaan tarjotaan apua heikommassa asemassa oleville, riskiryhmien omista kauppa-ajoista on tullut jo koko maanlaajuinen ilmiö ja uusia ideoita, miten olla “erillään yhdessä”, pohditaan jatkuvasti – mekin Harvalla kehitämme omia etätapahtumakonseptejamme.

Kaikkea tätä tekemistä ympäröi hyvin suomalaisille epätyypillinen tsemppiympäristö ja yhdessä tekemisen meininki. Tavallisesti uudet ideat ammutaan alas jollain tympeällä argumentilla, mutta nyt siihen ei ole varaa tai halua. Voisimmeko säilyttää samanlaisen tsemppimeiningin ja tukea toisiamme myös jatkossa - voisimmeko olla vähän enemmän kuin läntiset naapurimme?