David Kaye kehittää brändejä vuosikymmenten kokemuksella

David Kaye kehittää brändejä vuosikymmenten kokemuksella

David Kaye on tehnyt töitä suunnittelun ja markkinoinnin parissa jo yli 20 vuotta. Davidin suurimpia vahvuuksia ovat luovuus, tarinankerronta ja konseptien suunnittelu, joiden avulla hän pyrkii rakentamaan mieleenpainuvia kohtaamisia brändien ja heidän asiakkaiden välille. Urallaan David on siirtynyt työpaikasta toiseen uusien haasteiden perässä ja Harvalla hän on innoissaan siitä, että toiminta painottuu vahvasti brändien rakentamiseen digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen.

Haastattelin Davidia Harvan toimistolla Valimossa kesällä 2021. Haastattelu käytiin englanniksi, jonka jälkeen käänsin vastaukset suomeksi.

David kertoo olevansa kotoisin Lontoosta, mutta muuttaneensa Helsinkiin lähes 20 vuotta sitten. Muuton syynä oli nainen; David ja hänen silloinen naisystävä elivät alkuun neljä vuotta etäsuhteessa, toinen Helsingissä ja toinen Lontoossa, kunnes he muuttivat yhdessä pysyvästi Helsinkiin. Kuluneiden vuosien varrella silloinen naisystävä on vakinaistunut vaimoksi ja perheeseen kuuluu lisäksi kaksi lasta ja koira. Vapaa-ajallaan David kertoo harrastavansa golfia ja frisbeegolfia, jonka lisäksi hänen tavoitteenaan on käydä salilla 6-7 kertaa viikossa, koska ilman tasaista rytmiä motivaatio saliharjoitteluun katoaa välittömästi. Harrastuksista puhuttaessa David myös mainitsee nauttivansa kokeellisten ruoka-annosten tekemisestä sekä luovien taideteosten piirtämisestä.

Moi David! Mitä sinä olet tehnyt työksesi ennen Harvalle tuloa?

Olen vuosien varrella tehnyt töitä suunnittelun, markkinoinnin, brändäyksen ja konseptien parissa työskennellen lukuisissa työpaikoissa Lontoossa ja Helsingissä. Tittelini ovat vaihdelleet art directorista luovaan johtajaan, mutta kaikissa rooleissani olen voinut hyödyntää laajaa osaamistani toimenkuvan mukaan.

Muuttaessani Suomeen vuonna 2002 minut kutsuttiin yli 30 työhaastatteluun ensimmäisen kuukauden aikana, koska kansainvälinen "brändäämisen" osaamiseni oli vielä tuolloin Suomessa melko harvinaista ja siitä syystä erittäin arvostettua. Silloin vallinneen laman takia tiesin, ettei puolilla yrityksistä ollut mahdollisuutta palkata minua, mutta he halusivat silti keskustella kanssani. Haastattelujen kautta löysin kuitenkin muutamia mielenkiintoisia vaihtoehtoja ja päädyin lopulta uuteen paikalliseen bränditoimistoon. Aloitin kyseisen bränditoimiston ensimmäisenä työntekijänä ja irtisanoutuessani kuusi ja puoli vuotta myöhemmin yritys oli kasvanut kansainväliseksi täyden palvelun markkinointitoimistoksi, joka työllisti yli 40 työntekijää.

Sen jälkeen olen ehtinyt kokea vielä monta markkinointi-, mainos- ja tapahtumatoimistoa ennen Harvalle tuloa. Olen urallani siirtynyt työpaikasta toiseen uusien haasteiden perässä ja voin rehellisesti sanoa, että olen viihtynyt jokaisessa työpaikassa, joissa olen kuluneiden vuosikymmenten aikana työskennellyt.

Koronapandemia sai minut kuitenkin miettimään, mitä minä oikeasti haluan uraltani ja millaisessa roolissa haluan työskennellä jatkossa. Harvan toimintamalli eroaa kaikista aiemmista työpaikoistani siten, että toiminta painottuu vahvasti brändien rakentamiseen digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Olen innoissani siitä, että se pakottaa minut ajattelemaan jälleen hieman uudella tapaa, vaikka digitaaliset ratkaisut itsessään ovat minulle ennestään tuttuja.

Pitkän työhistorian omaavalta henkilöltä onkin mielenkiintoista kysyä, mikä sinua motivoi työssäsi?

Minulle työssä on aina ollut tärkeintä se, keiden kanssa olen saanut tehdä töitä, sillä tiimityö on minulle paras tapa työskennellä. Olen aina halunnut tehdä töitä sellaisessa työyhteisössä, jossa voin inspiroida kollegoitani, haastaa itseäni ja vaikuttaa aidosti asioihin. Työssäni nautin siitä, että pääsen käyttämään luovuuttani ja auttamaan kollegoitani näkemään asiat uudesta perspektiivistä. Pidän myös siitä, että pääsen hyödyntämään taitoani kysyä oikeinlaisia kysymyksiä; siis sellaisia, joiden avulla sparraan kollegoitani luomaan parhaat ratkaisut meidän asiakkaillemme.

They say you can’t buy love – no you can’t buy love but you can create foundations to get someone to love something.

Työurani aikana olen tehnyt töitä lähes kaikkien isojen brändien parissa, mutta Harvalla on ollut virkistävää vaihtelua, että olen pitkästä aikaa päässyt työskentelemään myös pienempien asiakkaiden kanssa. Minusta on hienoa päästä tutustumaan uusiin brändeihin, omaksumaan niiden henki ja arvot, ja muodostamaan niistä yrityksen asiakkaille kerrottava tarina. Kertomamme tarinan tarkoitus on auttaa asiakkaita samaistumaan yrityksen henkeen ja arvoihin, koska asioita ostaessaan ihmisillä on sekä rationaalinen että tunteellinen tarve, joista jälkimmäisellä on valtavan suuri merkitys tuotteen tai palvelun valinnassa.

Vau, viisaita sanoja markkinoinnista! Entä millaista työtä sinä sitten teet Harvalla?

Toimin Harvalla Creative Directorina (luovana johtajana) ja roolissani teen töitä todella laajasti ideoinneista graafisiin toteutuksiin, kuoseihin, taktisiin mainoksiin ja aina brändistrategiatasoon asti. Toimin johtavassa roolissa osana luovaa tiimiämme, jossa jokainen pääsee tuomaan pöydälle oman monipuolisen kokemuksensa ja oppinsa sekä samalla kehittymään aina paremmaksi tekijäksi.

Minun tehtäväni on kehittää luovia ratkaisuja, joiden avulla rakennamme mieleenpainuvia kohtaamisia asiakkaidemme ja heidän loppuasiakkaan välille. Teen töitä myös brändi-identiteettiprojektien parissa, joissa asiakkaan brändiä lähdetään rakentamaan aivan alusta alkaen tai brändistä halutaan kehittää aiempaa esteettisempi ja helpommin lähestyttävä kokonaisuus. Näiden lisäksi suunnittelen ja toteutan sekä digitaalisessa että printtimainonnassa käytettäviä visuaalisia ilmeitä ja jalkautan ne edelleen fyysisiin tuotteisiin ja ratkaisuihin.

Pitkän työkokemukseni ansiosta osaan myös auttaa meidän asiakkaitamme valitsemaan oikeat ideat ja toteutustavat, joiden avulla heidän markkinointibudjettinsa saadaan hyödynnettyä parhaalla mahdollisella ja tehokkaimmalla tavalla – oikeissa kohderyhmissä ja kanavissa.

Tuo selvensi aika paljon. Seuraava kysymys, millaisia tavoitteita sinulla on elämässäsi?

Minulle ei tule mieleen mitään yhtä tiettyä tavoitetta, mutta yleisesti ottaen haluan pysyä iloisena ja terveenä koko elämäni. Lisäksi haluaisin kiertää vielä lisää maailmaa oppiakseni enemmän muista kulttuureista ja kehittyä siten entistä ymmärtäväisemmäksi ihmiseksi. Haluan toimia inspiraationa muille ja vaikuttaa positiivisesti muiden elämään, ja mikä tärkeintä, haluan että elämälläni on tarkoitus.

Kyllä sinä inspiroit ainakin minua!

Viimeinen kysymys: jos pääsisit järjestämään juuri sinunlaisesi pikkujoulubileet, millaiset ne olisivat?

Minusta pikkujoulut toimivat aina parhaiten yhdistämällä ne jonkinlaiseen asiasisältöön, kun kerrankin koko yrityksen henkilöstö on koossa. Asiasisältö voi olla seminaari, workshop tai jotain muuta vastaavaa. Asiaosuuden jälkeen olisi rentouttavat bileet, joissa on tärkeää, että kenenkään ei ole pakko osallistua mihinkään aktiviteettiin.

Pikkujoulut tulisi järjestää poissa toimistoympäristöstä, esimerkiksi jossain huvilassa, josta löytyy puitteet sekä aamupäivän että iltapäivän ohjelmaan.

Aamupäivän ohjelman tarkoitus on rakentaa uskollisuutta ja kehittää yhteishenkeä. Iltaohjelman tarkoitus on rentoutua ja tutustua kollegoihin entistä paremmin, eikä vain juoda päätä täyteen.